Vääntäkää minulle rautalangasta, koska muuten en mitään tajua...

Pahasuinen tyttö seinille hyppii ja raapi katua,
saa raivokohtauksia, pääälläni tanssiii.
Wo-oo-o, wo-oo-o,
tänä yönä mä nousen pyöräni kyytiin ja etsin sinua.
Sinä ärsytit minua niin paljon, etten sinua ole unohtanut.
Mikko Pohjola - Ihmisvihaaja

Patukka on POP! © Tarja J.

Nyt ne ekat treenit siten tuli missä neiti ei jaksanut keskittyä tippaakaan vaan kaikki tökki. Radalla ei sikäli ollut mitään uutta etteikö Doris olisi osannut asioita tehdä, pujottelu oli teoriassa uusi liike, mutta spiraalia ollaan menty eli tötteröitä se osaa väistää ja seurata ahtaissakin väliköissä. Houkutus oli taas radalla ja se on vaikea paikka, en olisi vaan voinut kuvitella että se on sille niin vaikea paikka. Doris ei muuten ole herkkä ottamaan häiriötä ympärillä olevista asioista. Pitää yrittää ilmeisesti ensi kerralla tsempata sitä että en jännitä houkutusta, en epäilisi yhtään jos tuo narttu likusis minua niin että tahallaan tekisi siitä vaikean kun tietää että pelkään liikkeen epäonnistuvan. Doris on myös aina osoittanut turhautumisensa hyvin selkeästi. Jos hän mielestään osaa jonkun asian ja se ei ohjaajalle kelpaa niin olkoot, mä alan riehua. Edellisissä treeneissä se teki tämän kerran, mutta tämän viikon treeneissä se suorastaan kosti kylteille sen että kaikki ei mennyt niinkuin piti. Kyltit lensivät välillä nätissä kaaressa levälleen kun neitiä vähän ärsytti. Harvinaista kyllä, Doris purki suuttumustaan kovin vähän haukkumalla ja piippaamalla. Teemana oli enemänkin haahuilu, loivat kääntymiset ja pitkä viive käskyn jälkeen siihen että "käsky kuului riisenin korviin asti".

Noh, ei mennyt ihan treenit siis niinkuin suunnittelin. Piti saada paljon aikaan ja kehittyä ja päästä testaamaan viikon aikana opeteltua oikella puolella seuraamista käytännössä ja mun piti keskittyä siihen että olen oikean matkan päästä kylteistä. En osaa ajatella että minulla ei olekaan ponin kokoinen koira ja se koira osaa todellakin käyttä sitä takapäätä eli en tarvitse puoltatoistametriä tilaa kääntymiseen koiran kanssa. Ehkä me ensikerralla saadaan taas jotain aikaan... Oli joukossa onnistumisiakin. Selvisimme yhdessä välillä houkutuksesta ihan nätisti ja "tauoilla" rauhoittuminen on parantunut viime kerrasta. Nääh, kuka niitä kuitenkaan muistaa, positiivisuus on perseestä! :D

Yksi vaihtoehto Doriksen käytökselle, ihan vain puhtaan maanataikettuilun sijaan on se että Doriksella oli selkä kipeä. Tuo kun on aina ollut niin kovin hankala tulkittava sen suhteen. Kun keppi upposi 20cm rintakehästä sisään keuhkon viereen Doriksen reagtio oli lyhyt ja ytimekäs vinkaisu sekä yhden asteen vauhdin hiljentäminen, muuten neiti ei älähtänytkään. Tutkiakin antoi haavan lähes kokoaan mörähtelemättä. Doris kyllä aristi selkää illalla hieman, mutta se aristaa sitä vähän vaikka ei olisi juurikaan kipeäkään. Seurataan tilannetta, toivotaan parasta.