Sivut

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ensimäiset ryhmärallytreenit ikinä

Diego 18kk
 Kyllä. Ollaan kyllä rallya harrastettu pidempään, mutta ei koskaan missään yhteistreeneissä, ollaan vaan itse opeteltu ja tulkattu kylttejä parhaamme mukaan, yhdet möllitkin meillä on takana. Sen jälkeen tosin treenaaminen on jostain syystä hiipunut hieman. Doriksen selkävamma aiheutti totaalisen treenitauon kaikissa lajeissa kesällä ja syksyllä ei päästy samaan moodiin kuin keväällä ja kesällä. Nyt saatiin kuitenkin paikka EKK:n (Espoon Koirakerho) riveistä. Jännä palata siihen kerhoon pitkästä aikaa. Se on kerho jonka kenttien laidoilla, parissakin lajissa, olen pienenä viettänyt paljonkin aikaa. Voi niitä kultaisia hyvä aikoja. <3

Treeneihin lähdettiin kuitenkin epämääräisin fiiliksin. Diego, meidän mamman mussukka, sai sunnuntaina päivän k*sipää -tittelin saadessaan hillumiskohtauksen irtolenkillä ja liimaamalla korvat niskaan niin ettei niillä kuule mitään, niitä ei oikeastaan ollut edes olemassa. Titteli jonka johdosta Doriksen pokaalihyllyt on hyvinkin täynnä erilaisia kunniamerkkejä, Doris on oikeastaan syy palkinnon perustamiseen. Diegon provotessa Doristakin perseilemään päättyi hyvin alkanut kuvausreissu hermojen menettämiseen ja kotiin tultiinkin kahden hyvin näyrän riisenin kanssa. Ja arvatkaa vaan menikö kumpikin ensitöikseen "kantelemaan äidille" kuinka olen ihan sika ja vähintäänkin pahoinpitelin pieniä riiseneitä. 
Sekavat fiilikset sai siis pelko Doriksen perseilystä. Eihän se ole ollut kunnolla ihmisten ilmoilla treenaamassa, köh.. pitkään aikaan. Kyllä se halutessaan osaa käyttäytyä, mutta haluaisiko se tänään? Yleisesti tiedossa on Doriksen pippaaustaipumus ja melko lyhyt keskittymiskyky, niihin osattiin kyllä varautua, mutta jos se keksisi jotain uutta. Noh ei se keksinyt, jos ei pientä piippaamista lasketa. Rallyssä mukana oleva "liike" houkutus oli Dorikselle kova paikka. Houkutuksena oli a) pehmoleluja ja b)savustettuja luita. Luulen että pehmolelut oli se vaikeampi ohittaa ja sellainen päätyikin Doriksen tassuihin allekirjoittaneen huolimattomuudesta johtuen. 


Keskittymisharjoituksia ala D&N © Tarja J.

© Tarja J

Saatiin kuitenkin lupa tulla seuraavallakin kertaa mukaan, eli epäilijöille tiedoksi: emme hajoittaneet mitään! : D

2 kommenttia: