Sivut

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Pulkkaviritelmiä..

Tiedän että nyt muutma hiski-ihminen nauraa minulle kovaan ääneen kun selitän innoissani kun mun koirat osaa vetää pulkkaa, mutta kun.. Ne vaan on niin suloisia!

Sulan maan aikaan vedetään kärryjä, mutta talvellakin on kiva päästä jatkamaan harrastusta. Siitä syntyikin päätös: hankitaan pulkka. Hieman tuota viriteltiinkin, mutta kyllä se nyt toimii ja on niin hieno. Diego sitä pääasiassa tulee käyttämään terveselkaisenä ja hyvähermoisena. Mutta Doriskin pääsi kokeilemaan tyhjän pulkan vetoa ja voi toista kun se olisi halunnut vaan painaa täysiä hamaan tappiin asti.

Diegon kanssa käytiin vetämässä läheisen päiväkodin lapsia. Lapset on suloisia. Oli ihana kun pojat jotka ensin vannoivat kovaan ääneen että eivät tule koiran kyytiin olivat lopulta ne pojat jotka kyytiin eniten halusivat. Diegon kanssa ollaan vedetty Helsingin Vetokoirakerho ry:n (HVK) riveissä jo puolisen vuotta. Tai äiti sielä lähinnä on juossut, mutta viimeaikoina olen minäkin ollut mukana muutamissa tapahtumissa. Diego tykkää, se nauttii kun saa tehdä töitä, lapset on tietty plussaa. Ja erityisesti se kun lapset antaa nameja palkaksi ja rapsuttaa. Iloisen pojan häntä heiluu entistä enemän.

Doriksen kanssa lajin pariin ylipäätään eksyttiin. Doriksella on ollut huimat yksi asiakas, mutta treeneissä se on vetänyt kärryjä enemänkin. Entisessä perheessä sen kanssa on vedetty pulkkaakin. Vauhtia ainakin tällä kertaa olisi riittäänyt enemänkin. Ja se näkyy kuvissakin. Kaikissa se näyttää lähinnä siltä että koira on lähdössä lapasesta ja´vauhkoontunut, vaikka todellisuudessa olikin ihan käsissä.




6 kommenttia:

  1. Hieno menopelihän tuo on. Munkin on pitänyt mutta kun en oo kauheen askartelijaihminen. :/ Ehkä pitäis vaan oikeesti ottaa itteään niskasta kiinni, vedättäminen kun sitten itsessään taas on kans mun ja koiran mieleen. Mukavia vetohetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetohommat on <3 Pistän peukut pystyyn teikäläisen "askarteluinnon" puolesta. Kiitos :)

      Poista
  2. Hieno pulkka aisoineen! Meillä mennään huskyvaljailla ja minisuksilla :D Ei järin tyylikäs viritys, mutta lujaa kulkee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Jos Doriksen selkä kestäisi niin mä haluaisin kanssa harrastaa talvisin tota minisukset + valjaat yhdistelmää. Tai oikeastaan vain yksi minisuksi ja molemmat jalat sen päällä : D

      Poista
  3. Täytyy kyllä sanoo, että sulla on ihan mahtavia koiria, upeita!! Mulla haaveissa joskus musta suursnautseri <3 käyppäs kurkkaamassa meidänkin blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista : ) Jos suursnautseriin joskus päädyt niin en voi kuin onnitella hyvästä valinnasta, nää on kyllä niin <3 Hipsin teidänkin blogiin vierailulle :)

      Poista