Sivut

torstai 22. syyskuuta 2011

Let's go!


3.9.2011 vietin Tampereella kuuntelemassa hienoa musiikkia ja tutustumassa kaverin "kaveriin" a.k.a treffiseuraan :'D Kiitokset kaverikuvasta Miralle :) joskus kolmen jälkeen kotiin, tsekattiin vielä seuraavan päivän kamat ja nukuttiin hetkinen. Kello soi aamulla ja että voi lapsi olla väsynyt! Noh en valita, kivaa oli Tampereellakin.

Suuntana oli Vantaa, Pinja oli ilmoitettu junnuihin ja Diegon olin luvannut Lindalle junnulainaan. Diego ei parhassa turkissa ollut, mutta sillä mentiin mitä oli Luoja suonut. Kyllä ne otsahiukset ja tassukarvat siistitiin, mitä nyt osattiin. Päivä Hakunilassa oli hyvin mielenkiintoinen.. Muistin taas miksi junnukehän laidalla saa nauraa itsensä kipiäksi joillekin ihmisille, mutta miksi siellä on myös hyvin turhauttavaa olla joiden ihmisten takia. Kehät kuitenkin menivät ihan hyvin. Pinjan kisakaverina oli Remu borderi. Siskona en ole ihan tyytväinen suoritukseen, mutta tuomarilta ei juurikaan huonoa palautetta tullut, positiivisuutta kehiin, ei ole niin vakavaa. Toivoi myös hieman tarkkaavaisuutta koiran seisottamiseen.


Diegon ja Lindan kehä taas meni tosi hyvin. Diegon kanssa sopivan rauhallisen, mutta varman ja positiivisen esittämistavan omaava Linda vei tyota hömelöä hienosti. Diego kun on hieman hienohelma joten sen kanssa pitää olla nätisti. Pitää tietää mitä hakee, mutta ei saa olla ilkeä. Se on hyvin kiltti, huopsu ja hösö. Parivaljaljakko sijoittuikin kovassa kisassa kolmanneksi, hienoa!



Kaikenkaikkiaan mukava päivä takana Vaskimon makkaroineen ja Sannin säätöineen :'D

2 kommenttia:

  1. "Diegon kanssa sopivan rauhallisen, mutta varman ja positiivisen esittämistavan omaava Linda vei tuota hömelöä hienosti"

    Kiitos :D ja kuvastaa paistaa positiivisuus :DD

    VastaaPoista